((okei, tässä tämmönen Harry Potter- oneshot. Oon aina rakastanu Severus x Lily suhdetta. Enkä mä ymmärrä miks hemmetissä Lilyn piti jättä Severus yksin. 

Anyways, toivottavasti tykkäätte. Kritiikkiä saa, ja pitääki antaa!))

Aina

”Lily!”

Severus juoksi punatukkaisen tytön perässä. Tytön hiukset olivat yhtä punaiset kuin lehdet heidän ympärillään. Kylmä ilma nipisteli Severuksen poskia. Märkä maa jalkojen alla oli liukas. Taivas oli täyttynyt tummanharmaista pilvistä.

”Lily, odota!” Severus huusi uudelleen. Tyttö ei kuunnellut. Hän juoksi niin kovaa kuin vain pystyi. Severus kiri tytön ja sieppasi tämän käden.

”Lily. Kuuntele, ole kiltti”, hän sanoi huohottaen. Tyttö kääntyi ympäri ja loi smaragdin vihreillä silmillään ankean katseen poikaan. Hän ei vastannut mitään. Lily kiskaisi kätensä vapaaksi muttei juossut pois. Hän jäi kuuntelemaan poikaa.

”Lily, he eivät tarkoittaneet sitä. Minä en tarkoittanut sitä. Sinä olet minun paras ystäväni. Älä jätä minua, Lily”, Severus sanoi anelevasti. Hän tarttui tytön kylmiin käsiin ja sulki ne omiensa sisälle. Severuksen silmät täyttivät kyynelistä, kun hän yritti jatkaa puhumista. ”Älä jätä minua”, hän toisti.

Lilyllä ei ollut sydäntä jättää Severusta siihen. Hän oli myöskin loukkaantunut, joten oli koko ajan kahden vaiheilla; jäädäkkö vai mennäkkö.

Tyttö laski katseensa mutta pysyi paikallaan. ”Severus, älä sano asioita, joita et tarkoita”, Lily nosti katseensa mustatukkaiseen poikaan, ”Muuten saatat satuttaa minua pysyvästi”.

Severus nyökkäsi, koska hän ei tiennyt mitä muuta tehdä. Hän nyökkäsi saman tien uudestaan ja päästi Lilyn kädet vapaaksi. Hän pyyhki nenänsä kaapunsa hihaan ja otti askeleen taaksepäin. Hänen sydäntään särki. Severuksesta tuntui, kuin häntä olisi puukotettu sydämeen. Hänen sydämensä vuosi puolipuhdasta verta.

”En minä tarkoittanut sanoa, etten välittäisi sinusta”, Severus jatkoi, ”Minun oli pakko. Kyllä sinä sen tiedät. Muuten he olisivat pilkanneet minua”. Lilyn silmät täyttyivät kyynelistä. Hän hyppäsi pojan kaulaan ja itki. Punaiset hiukset aaltoilivat hänen olkapäiltään. Severus silitti hänen päätään ja silkin pehmeitä, veren punaisia, hiuksia. Severus antoi Lilyn itkeä hänen olkapäätään vasten.

Samalla hetkellä taivas repesi. Tummat pilvet pettivät, jolloin vesisade alkoi. Lily ei tehnyt elettäkään liikkuakseen. Joten Severuskaan ei liikkunut. Hän kuunteli Lilyn itkua ja hyssytteli tätä vähän väliä. Lily keräsi itsensä kasaan ja otti hieman etäisyyttä poikaan. Hän katsoi smaragdin vihreillä silmillään Severuksen mustiin silmiin ja sanoi: ”Lupaa, ettet ikinä jätä minua”. Severus ei epäröinyt hetkeäkään. Hän nyökkäsi pala kurkussa. Lilylle ei riittänyt pelkkä nyökkäys. ”Severus, lupaa että olet aina kanssani” hän sanoi.

Severus antoi kyyneleen vieriä pitkin hänen kelmeää poskeaan. ”Aina”, hän vastasi. Severus antoi oikean kätensä hapuilla tytön niskavilloja. Hän kumartui hieman alaspäin lähestyen Lilyn pehmeää suuta. Lily sulki silmänsä, samoin Severus. He suutelivat iltapäivän hiljaisuudessa, autuaallisella yksinäisyydessä.

Severus oli aina odottanut tuota hetkeä. Hän oli aina halunnut koskettaa noita pehmeitä, punaisia huulia omillaan. Hän oli aina halunnut hyväillä tytön hiuksia. Hän oli aina halunnut lohduttaa häntä. He olivat parhaita ystäviä. Luihuinen ja rohkelikko. Lily tunsi hänet. Severus ei ollut pelkkä luihuinen. Hän oli paljon enemmän. Ja juuri sen takia Lily suuteli Severusta kylmässä syysilmassa, ulkona sateessa. Juuri sen takia Lily ei ollut juossut pois vaikka olisi halunnut. Hän tiesi syvällä sisimmässään, että Severus välitti hänestä.

*

He kävelivät käsi kädessä takaisin tylypahkan etuoville. Severus piti ovea auki, kun Lily sujahti sisään. Severus seurasi tyttöä eteisaulaan ja pyyhkäisi hänen poskeaan. Tyttö hymähti onnellisena.

”Minä tiesin, että voin luottaa sinuun, Severus”, Lily sanoi. Yhä pitäen pojan kädestä hän otti askeleen kohti portaikkoa. Severus hymyili tytölle vinosti ja päästi tämän käden. Hän vilkutti tytölle ja suuntasi sitten tiensä luihuisen tuvalle. Lily käveli portaat hitaasti ylös, ja päästessään rohkelikon tuvalle, hän kätki hymynsä. Lily asteli normaalina oleskelutilaan ja lysähti sohvalle.

Se ei jäänyt kaveruksilta huomaamatta. Salamana James ja Sirius hyppäsivät sohvalle tytön viereen ilkikurisesti virnistäen.

”Rasvaletin rakastaja, häh?” sanoi James. Hän pukkasi Siriusta kylkeen ja naurahti pahansuovasti. Lily ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Hän tuijotti poissaolevana takassa roihuavaan tuleen, miettien Severusta. James halusi saada ilon irti tapahtuneesta.

”Severus, ethän jätä minua, nyyh nyyh”, hän ilveili. Lilyn leukaperät kiristyivät, mutta hän piti katseensa takassa. James ei huomioinut tyttöä laisinkaan.

”Sirius, eikö Snivellus ollutkin jotenkin... erityisen kurainen tänään?” poika vinkkasi silmäänsä kaverilleen ja jatkoi: ”Hän on jo valmiiksi puolikurainen, mutta sekaantua nyt kuraverise-”

James ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun hän sai kovan läimäisyn rintakehäänsä. Lily pomppasi ylös sohvalta ja syyti kirouksia kaverusten päälle.

”Itse olet ylimielinen! Rakkaus ei katso taikuuden määrää. Rakkaus katsoo sydämeen!” hän huusi. Poskeaan purren Lily käänsi selkänsä pojille ja oli lähtemäisillään. James huusi hänen peräänsä: ”Snivelluksella ei ole sydäntä!”

Lily ei kestänyt moista puhetta. Hän marssi ulos huoneesta, peitti kasvonsa ja juoksi itkien luihuisen tuvan ovelle. Hän seisoi selkä seinää vasten. Voimien hiipuessa tyttö liukui seinää pitkin lattialle istumaan. Hän istui juuri siinä paikoillaan tunnin toisensa perään, odottaen rakastettuaan.

Severus tuli ulos tuvasta myöhään illalla. Hän oli kompastua Lilyyn, joka oli nukahtanut odotuspaikalleen. Severus kumartui maahan Lilyn tasolle ja kuiskasi: ”herätys”. Lily ei reagoinut ensin mitenkään. Mutta pian hänen silmäluomensa väreilivät, kunnes avautuivat paljastaen upean vihreät silmät.

Tyttö katsoi Severusta hetken epäröiden, mutta sanoi sitten: ”Minä en kestä enää heitä”. Severuksen ei tarvinnut kysyä, keistä oli kyse. Hän suukotti Lilyä otsalle ja siveli tämän poskea karhealla kädellään.

”Ei sinun tarvitsekaan”, hän sanoi. Severus auttoi Lilyn ylös sulki tämän halaukseen. Hänellä ei ollut aavistustakaan, että jonain päivänä menettäisi tytön. Että jonain päivänä, hänen sydämensä särkyisi ja kuolisi rakkaansa mukana. Verenpunaiset hiukset aaltoilivat tytön olkapäillä. Smaragdin vihreät silmät olivat hänen aarteensa. Severus oli saanut itselleen elämänsä tarkoituksen. Hän piteli sydämensä rakastettua sylissään. Mikään ei ole ikuista. Severus ei tiennyt sitä silloin. Hän ei tiennyt, että smaragdin vihreiden silmien perijä ei olisi hänen poikansa. Hän ei voinut tietää, että hänen enkelinsä kuolisi ilman hänen tukeaan.